V.M. Toivonen "A-anteeksi. En tiennyt, että minua odotetaan", Mavil nielaisi. Hän huomasi, että miehen toinen käsi puuttui kokonaan. Sen paikalla oli vain olkapään tynkä, joka oli piilotettu nahkaviitan suojiin. Hänet valtasi suunnaton halu paeta, mutta miehen kirkkaina leimuavat silmät jähmettivät hänet paikoilleen. Niissä liekehti oikea tuli.
"Todellakin", mies ärähti. "Asioiden tilasta päätellen sinä et tiedä paljon mistään muustakaan. Tätä menoa sinä hoidat koko maailmanlopun itse ennen kuin Loki ehtii liikahtaakaan."
Matka Asgårdiin -trilogian toinen osa seuraa Mavilia ja hänen kumppaneitaan hyisellä merellä keinahtelevaan viikinkiveneeseen ja Jotunheimriin, jään ja lumen peittämään jättiläisten maahan.
Mavil kamppailee sopeutuakseen tehtäväänsä ja luottaakseen oppaaseensa sokeaan Hodiin. Matkallaan seurue törmää monenlaisiin olentoihin, jotka asustelevat Jotunheimrin kinosten valtaamissa metsissä. Lopulta Mavil kohtaa myös painajaistensa suden, joka on tahtomattaan sekaantunut sekä Mavilin että Yhdeksän maailman kohtaloon. Samaan aikaan Yhdeksässä maailmassa sotajoukot kerääntyvät viimeistä taistelua varten.
Genres:
266 Pages