Kirkkaat päivä ja ilta

Inka Nousiainen
3.69
166 ratings 20 reviews
On hautovankuuma heinäkuu vuonna kolmekymmentäkahdeksan. Iida on päässyt vihdoin irti lapsuudenkotinsa otteesta, opettajaksi vieraaseen kylään, uuden elämän alkupisteeseen. Kaikki muuttuu sinä päivänä, kun häntä puree kyy; matkalla apteekkiin hän kohtaa sillalla miehen, jota ei ole koskaan aiemmin nähnyt, mutta jonka on tavallaan tuntenut aina. Ja luotiin maailma, rakennettiin pyramidit, keksittiin hÜyrykone sinä ohikiitävänä hetkenä kun he katsoivat toisiaan. Hän näki kaiken heti, silmien värin, että ripset olivat pitkät, ihossa vähän hiekkaa, tämä olisi nyt menoa. Kymmeniä vuosia myÜhemmin Edla, Iidan sisko, olisi jo valmis lähtemään tästä maailmasta. Hän on kantanut koko elämänsä mukanaan sisareensa liittyvää kipeää salaisuutta, nuorena lääkintälottana kohtaamaansa asiaa, joka on määrittänyt hänen yksinäisen elämänsä suunnan. Kun Edla nyt viimeisinä aikoinaan kohtaa sattumalta nuoren Viljamin, menneisyys saa hänet kiinni vielä kerran. Oman vaikean valintansa kanssa kamppaileva Viljami liittyy osaksi sukupolvien yli ulottuvaa tarinaa - tavalla joka on yhtä aikaa arvoitus ja itsestäänselvyys.
Genres: AudiobookFinnish LiteratureFictionHistorical Fiction
130 Pages

Community Reviews:

5 star
28 (17%)
4 star
70 (42%)
3 star
57 (34%)
2 star
10 (6%)
1 star
1 (1%)

Readers also enjoyed

Other books by Inka Nousiainen

Lists with this book

Taivaslaulu
Auringon ydin
Kangastus 38
Finnish Books in 2013
60 books • 13 voters
Hush, Hush
Fallen
City of Bones
Judge A Book By Its Cover!
14833 books • 17037 voters
Puhdistus
سینوهه
The Unknown Soldier
Finnish Fiction
387 books • 125 voters