Erehtymättömät

Markku Kuisma
3.86
63 ratings 3 reviews
Suomi sai ensimmäisen liikepankkinsa ennen kuin sillä oli edes omaa rahaa. Euroopan takametsistä nousi valtio, joka maksoi velkansa pariinkin kertaan. Nuoressa itsenäisessä maassa synnytettiin suuryhtiöitä ja tehtiin kiihkeästi afäärejä. Kokoushuoneissa juoniteltiin, pääjohtajat nostivat huikeita palkkioita ja keinottelijat käärivät taskuihinsa sievoiset summat. Pankkeja kaatui, mutta kaksi suurinta kävi satavuotista sotaa vuosituhannen lopulle asti. Liikepankkien tahtiin eli ja hengitti koko talouselämä.Ainutlaatuisiin, osin salaisiin dokumentteihin ja haastatteluihin perustuvaa teosta lukee kuin parasta trilleriä! ”Yrityshistoriat ovat usein puisevaa luettavaa, mutta Erehtymättömät on toisenlainen kirja. Se ei sorru taseiden nippelitarkasteluun, vaan kuvaa historiaa henkilöiden kautta. Se pitää lukijan hereillä myöhään yöhön.” - Jyrki Iivonen, Helsingin Sanomat ”Näennäisesti liikepankeista kertova kirja, ilman muuta vuoden tapaus, on juuri se selvitys, jota te ette saa poliitikoilta ettekä talousasiantuntijoilta.” - Jukka Kemppisen blogista ”Jos haluat tietää olennaisen Suomen 1990-luvun pankkikriisistä, kannattaa lukea tämä kirja. Helsingin Yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma, 60, ja dosentti Teemu Keskisarja, 41, kirjoittavat viihteellisesti. He pitävät lukijan otteessaan kuin parhaatkin dekkaristit.” - Esko Rantanen, Talouselämä ”Erehtymättömät on ansiokas kuvaus KOPin ja SYPin taisteluista. Tässäpä todellinen taloushistorian merkkiteos. (…) Erehtymättömät nojautuu vankkaan, jopa ainutlaatuiseen lähdeaineistoon.” - Tommi Melender, Arvopaperi ”(…) erittäin mielenkiintoinen teos rahan liikkeistä Suomessa. Taloushistorian ei tarvitse olla vaikeaa luettavaa. (…) Jos jollakin on tämän kirjan jälkeen epäselvää, miksi SYP ja KOP tappelivat verisesti ja ryskyttelivät toistensa graniittilinnoituksia, niin sisälukutaidossa on oppimisen varaa.” - Pekka Kymäläinen, Aamulehti ”Markku Kuisman ja Teemu Keskisarjan pankkitarinalta sopii odottaa koko lailla: kiintoisaa tietoa ja näkemystä, kääräistynä vetävään kirjalliseen asuun.” - Kanava ”Voiko pankkihistoria olla viihdyttävää luettavaa? Voi. Markku Kuisma ja Teemu Keskisarja ovat moneen kertaan palkittuja kielen, tyylin ja tarinan taitajia ja päähenkilöt Miljoona-Mika ja Tosi on -Jaska kertakaikkisen vereviä päähenkilöitä.” - Petteri Mäkinen, Tamperelainen ”Erehtymättömät on kirjana parasta mahdollista taloushistoriaa. Kirja ulottuu loppusivuillaan aivan tähän päivään, aina Kreikan velkakriisiin saakka.” - Aimo Soukka, Puumies ”Professori Markku Kuisma ja dosentti Teemu Keskisarja ovat lukijan kannalta ihanteellisia historiantutkijoita. He paneutuvat asioihin huolella, heidän analyysinsa ovat pätevästi perusteltuja, ja he kirjoittavat vetävästi. Ja vielä: kirjoittaessaan tätä jännityksellä ladattua Suomen pankkihistoriaa he ovat pystyneet harvinaiseen yhteistyöhön – lukija ei tunnista kumman kynänjälki kulloinkin hallitsee.” - Pekka Harttila, Satakunnan kansa ”Jännittävä seikkailukirja, joka jäsentelyltään ja sisällöltään tukeutuu vahvasti historiantutkimukseen” - Interpersona
Genres: HistoryNonfictionFinnish Literature
496 Pages

Community Reviews:

5 star
11 (17%)
4 star
34 (54%)
3 star
16 (25%)
2 star
2 (3%)
1 star
0 (0%)

Readers also enjoyed

Other books by Markku Kuisma

Lists with this book

Infosota
Maailmanhistorian suurimmat huijaukset ja ihmiset niiden takana
Sielun pimeä puoli: Mary Shelley ja Frankenstein
Docventures-kirjasuositukset
168 books • 7 voters