Konsta Pylkkänen etsii kortteeria

Suomen kuuluisin korpifilosofi Pylkkäs-Konsta palaa yhtä sanavalmiina, piiputtelevana ja ajattelevana kuin ennenkin, viikset vain harmaantuneina. Mistä miehelle turvapaikka maailman melskeiltä ja suhdanteilta? ”Joka ukko meistä vanhenee, se on vuorenvarmaa. Kyllä sitä vaan aidastuu, kasettuu, käpristyy pesäänsä jos sellaisen löytää. Viimein nyykähtää sijalleen, niin että kanttuvei. Se on elämän imevä niva ennen tummaa suvantoa. Tämä on kertomus siitä miten Pylkkäs-Konsta etsii kortteeria jossa voisi rauhoittua maailman suhdanteilta ja melskeiltä. Vaan sitä ennen ihan käpsäkästi olemisen syrjässä. Käpsäkästipä hyvinkin!” Olympiavuonna 1952 ilmestynyt Veikko Huovisen esikoisromaani Havukka-ahon ajattelija toi esille korpifilosofi Konsta Pylkkäsen, joka valloitti Kainuuseen tulleet luonnontutkijat omaperäisillä viisauksillaan. Nyt Konsta palaa ilahduttavan samanlaisena kuin ennenkin, viikset vain vähän harmaampina. Konsta Pylkkänen on viettänyt pitkät ajat Lapissa valtion tutkimuslaitoksessa apumiehenä ja vähän maisterien sielunhoitajanakin. Kotiseudulle palatessaan hän huomaa, että aika on harventanut tuttavien rivejä. Etevää naurajaa Mooses Pessiäkään ei ole enää. Kulkiessaan Kainuuta pitkin ja poikin vanha metsätyömies huomioi kaikkialla jurnuttavat moottorisahat ja muut epäilyttävät ilmiöt. Matkan varrelle osuu mitä hurjimpia tyyppejä, kuten hirsilinnassa asuva lintumaalari ja kiiluvasilmäinen kivien räjäyttelijä. Kyllä Konsta kortteerinsa löytää, kun vain jaksaa panna jalkaa toisen eteen. Mutta löytääkö hän vielä sopivaa sivistysihmisten sakkia, jonka seurassa voisi verrytellä aivojaan? Monta tärkeää kysymystä on nimittäin käsittelemättä. Mihin työ häviää? Entä loppuuko aika niin, ettei siitä jää murustakaan jäljelle?