Lähellä kuolon rantaa

Nuijasota, talvella 1596 puhjennut talonpoikaiskapina, on Tuure Vierroksen jäntevän historiallisen romaanin aiheena, sodan kaksi kuuluisaa päällikkö sen keskeisiä henkilöitä. Toinen oli Jaakko Pentinpoika Ilkka, ei verorästien painaman hallaisen pikkutilan katkeroitunut isäntä, vaan rikas ratsutalollinen ja maakauppias, jonkin aikaa jopa Ilmajoen nimismies. Mutta oli hän Kramsun ihannoima "jaloin poika Suomenmaan" vai pilkkalaulun ilkeä rällästävä isäntä? Mikä sai hänet kääntymään kotihuoveja vastaan, joita talonpojat haukkuivat sontaryyttäreiksi, pakoilemaan kuin takaa-ajettu eläin, virumaan Turun linnan vankikopissa, johtamaan Pohjanmaan talonpoikia nuijasodassa? - Toinen oli Klaus Eerikinpoika Fleming, Suomen käskynhaltija, valtamarski, sotaväenpäällikkö, taipumaton honka Kaarle herttuan ja hänen kannattajiensa kaskessa. Hän terrorisoi, ryösti ja teilasi. Rahvaan henki ei ollut hänelle pennin arvoinen. Mutta mitkä olivat hänen mielivaltansa vaikuttimet? Jaakko Ilkka ja Klaus Fleming olivat voimaluonteita, johtajapersoonallisuuksia - he molemmat pyrkivät siihen onneen, johon suorin tie kulkee "lähellä kuolon rantaa". Kirjailija on lähestynyt legendaarista kansannousua uudella tavalla, hän antaa kummankin päällikön kertoa oman totuutensa, tuo nuijasodan ja sen kaksi ongelmallista päällikköä tämän päivän ihmisten ulottuville.